EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen merkittävimpiin taidemuseoihin.

Per Maning (Norja) / Valokuvia ja videoteoksia 1983-2012

06.03.2013 - 09.06.2013

Per Maning (s. 1943) on Norjan arvostetuimpia nykytaiteilijoita. Hänet tunnetaan erityisesti eläinaiheisista valokuvista ja videoteoksista.

EMMAn näyttely esittelee laajan valikoiman Maningin taidetta 1980-luvulta tähän päivään. Esillä on kaikkiaan 23 suurikokoista valokuva- ja videoteosta vuosilta 1983–2012.
 
Näyttelyn retrospektiivinen osuus sisältää Maningin tunnetuimmat valokuvat 1980- ja 1990-luvulta. Ne ovat otteita eläinaiheisista valokuvasarjoista, joilla hän osallistui muun muassa Sydneyn biennaaliin 1992 ja Venetsian biennaaliin 1995.
 
Takautuvan osuuden päättää norjalaisen näyttelijän Nils Slettan kanssa toteutettu moniosainen sarja Self-portrait (1997–98), jonka myötä ihmisen olemus ja ihmisten välinen sanaton kommunikaatio nousivat eläinten rinnalle Maningin keskeiseksi aiheeksi. Näyttelyn päättää valikoima uusia ja aikaisemmin esittämättömiä valokuvateoksia, joiden kuva-aiheena ovat eri ikäiset ihmiset ja heille tyypilliset tunnetilat.
 
Kuuden videoteoksen kaari ulottuu 1990-luvun lyhyistä eläinaiheisista videoista pitempiin ja performatiivisiin teoksiin, jotka valokuvien tapaan käsittelevät ihmisten välistä kommunikaatiota. Uusimpien teosten rakenteessa näkyy Maningin läheinen suhde kirjallisuuteen, teatteriin ja musiikkiin, joista hän saa tärkeimmät vaikutteensa.
 
Maningin taiteen keskeiset kysymykset liittyvät ihmisyyteen, identiteettiin ja toiseuteen. Hänen teoksensa osallistuvat nykytaiteessa ajankohtaiseen keskusteluun ihmisen suhteesta muihin lajeihin. Maningille ihmisen identiteetti ei riipu vain rodusta, sukupuolesta tai kansallisuudesta, se perustuu myös ihmisen kykyyn tunnistaa ja hyväksyä itsensä lajina toisten lajien joukossa.
 
Näyttelyn on suunnitellut Timo Valjakka.
 

 

OCA