Kulttuuri Tet Emmassa | EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen merkittävimpiin taidemuseoihin.

Kulttuuri Tet Emmassa

23.11.2017 14:44 -- Maria Vähäsarja

Ensimmäinen viikko Emmassa oli kiireinen, sillä kaikki valmistelivat uutta näyttelyä, joka avautuisi perjantaina.
Ensimmäisinä päivinä meidät perehdytettiin museon toimintaan ja saimme tällöin myös kiertää museota. Lisäksi saimme seurata työntekijöiden kokousta, jossa keskusteltiin uudesta näyttelytilasta ja sen sisällöstä. Keskiviikkona tehtävämme oli avata laatikoittain laseja ja kun olimme valmiita, aloimme tehdä laseista teosta näyttelyä varten.


Torstaina saimme lasiteoksen valmiiksi ja aloimme ottaa kuvia Emman Instagramia varten.


Päivän lopuksi kirjoitimme kiitoskirjeitä, joita esimerkiksi bloggarit saisivat lahjapusseissa näyttelyn avajaisissa. Perjantaina teimme monia eri asioita, testasimme mm. uuden näyttelyn tekniikka ja korjasimme joitakin pieniä vikoja.


Ensimmäinen viikko Emmassa oli monipuolinen ja saimme hyvän käsityksen museon toiminnasta. Toisella viikolla teimme vielä enemmän eri asioita, eikä samoja asioita tarvinnut toistaa.


Tet oli Emmassa kiva, koska sai tehdä useita asioita ja pääsi näkemään museota eri näkökulmista.

Oliver 9E

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.