Satu Rautiainen | EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen merkittävimpiin taidemuseoihin.

Satu Rautiainen

Satu Rautiainen, kuva: Ari Karttunen / EMMA

”Toinen tila merkitsee minulle yllätyksellisyyttä, uutta ulottuvuutta. Minua on aina kiehtonut ajatus että avaisi laatikon, josta löytyisikin jotain täysin odottamatonta."

Tutkimusmatkoja

Kuvataiteilija Satu Rautiainen käsittelee maalauksissaan ihmisyyttä, yksilön kasvua ja selviytymistä. Hänen teoksissaan on usein ihmis- tai eläinhahmoja vaihtelevissa unen- tai sadunomaisissa maisemissa. EMMAssa esillä olevaan Toinen tila -näyttelyyn Rautiaiselta on tulossa viitisentoista erikokoista maalausta. Teoksissa on käytetty akryyli- ja öljyvärejä sekä musteita. Viime vuosina lisääntynyt musteiden käyttö on tuonut työskentelyyn mukaan veden ja teoksiin läpikuultavuutta.

Satu Rautiainen on luonut EMMAan teoskokonaisuuden nimeltään ”Tutkimusmatkoja”. Tilallisuus on yksi Rautiaisen tämänhetkisen työskentelyn lähtökohdista ja hän kertoo näyttelyyn tulevien teostensa käsittelevän mm. mikro- ja makromaailmoja, sekä tilaa maalauksen tilassa. Näyttelyn teema ”Toinen tila” näyttäytyy hänelle moninaisena ja esiintyy sekä maalauksen muodossa että sisällössä. ”Aiemmin on ollut aika paljon puissa olevia taloja - nyt haluan tutkia vielä enemmän talojen sisämaailmoja.” Satu Rautiainen korostaa vielä, että hänen teoksensa ovat myös vertauskuvallisia ja sisältävät viitteitä ihmismieleen.
 
Satu Rautiainen (s. 1982) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Hänen yksityisnäyttelyitään on nähty gallerioissa vuodesta 2001 alkaen ja hän on osallistunut näyttelyihin Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Rautiaisen teoksia kuuluu sekä julkisiin että yksityisiin kokoelmiin. Oman taiteellisen työskentelynsä lisäksi hän on mukana mm. taiteilijoiden ylläpitämän Galleria Huudon toiminnassa ja viiden suomalaisen taiteilijan performanssi- ja installaatioryhmässä nimeltä ”Unikuvia-projekti”. Taiteilija asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän pitää maalauksistaan blogia osoitteessa www.saturautiainen.blogspot.fi.