Huhtikuu: Heikki Konttinen: Morsian 1983

Kuvassa Heikki Konttinen Morsiamen paljastustilaisuudessa lokakuussa 1985. Morsian jäi Konttisen viimeiseksi julkiseksi työksi.

Heikki Konttisen Morsian on yksi Tapiolan keskustan tunnusmerkkejä. Konttinen halusi jykevällä ja humoristisella pronssiveistoksellaan kuvata Tapiolan alkuaikoja 1950-luvulla, jolloin monet nuoret pariskunnat muuttivat vastaperustettuun Tapiolaan. Konttinen itsekin muutti vaimonsa ja pienten lastensa kanssa Tapiolaan 1955. Hän oli Nallenpolun, Tapiolan taiteilijatalon ensimmäisiä asukkaita, ja Tapiolaan hän jäi asumaan kuolemaansa saakka. Konttisen vaimon Marjatan mukaan Tapiola oli taiteilijalle ”meren rannan puutarhakaupunki, kaunis kuin meren morsian, merestä syntynyt, Venus kaupunkien joukossa”.

Konttista kiinnostivat tarinat, ihmiselon pienet ja suuret tapahtumat - hääilo, kalajutut, tanssin pyörteet, elämän kohokohdat. Morsiamessa on uuden Tapiolan symbolina elämäniloa, uskoa tulevaisuuteen ja myös huumoria, joka Konttisen mukaan ylläpitää veistoksen henkeä, ”elämän tragediaa ja komediaa”. Konttisen käsissä suomalaisen naisen ja miehen ihannetyyppi on muuttunut tyylitellyksi ja maanläheiseksi. Veistoksessa on vahva rytmi ja tasapaino, materiaalin tuntu. ”Pronssi on pronssia eikä ihoa”, taiteilija sanoi.
 
Konttisella oli vankka Suomessa ja ulkomailla hankittu kuvanveistäjän koulutus. Hän on Suomen kuvanveiston vahva perinteen jatkaja, mutta samalla hänen työnsä kiinnittyy monin sitein maailman taiteen pitkään perintöön. Morsiamen pelkistetyissä, vahvoissa linjoissa näkyy Konttisen kiinnostus vanhaan, mm. assyrialaiseen ja egyptiläiseen sekä alkuperäiskulttuurien taiteeseen.
 
Se tavallinen tarina
 
Morsiamen13-vuotinen historia pienoismallista yli kaksimetriseksi patsaaksi ei säästynyt julkisille veistoksille tyypillisistä tunnekuohuista ja kiistelyistä, jotka saivat koomisiakin piirteitä.
 
Vuonna 1972 Morsiamen pienoismalli oli sijoittunut toiseksi Tapiola 72 ry:n veistoskilpailussa - ensimmäisen sijan vei italialaisen Antonio da Cudanin Luominen avaruudessa. Suomen Kuvanveistäjäliitto asetti da Cudanin voiton ehdoksi sen, että myös suomalaissyntyiseltä taiteilijalta oli tilattava julkinen veistos. Toiseksi tulleen Konttisen luonnos jäi kuitenkin toteutumatta. Morsian tahdottiin 1976 ostaa muualle, mutta Konttinen halusi pitää sen Tapiolassa: olihan veistos, vaikkakin suullisesti, luvattu Tapiolaan. 1980-luvun alussa pitkään sairastellut Konttinen päätti kuitenkin ottaa riskin ja alkoi suurentaa ja valaa veistoksen omalla kustannuksellaan. Vaativassa ja raskaassa valussa hänellä oli apunaan kuvanveistäjäksi valmistunut poikansa Hannu.
 
Tapiontorille Morsian nousi 1985, kun Espoon kaupunki oli vihdoin lunastanut teoksen mutkikkaiden ja kärjistyneidenkin vaiheiden jälkeen. Morsianta oli moitittu mm. epäsiveelliseksi ja sovinistiseksi, ja sen paikkaa jouduttiin siirtämään alkuperäisistä suunnitelmista poiketen.  
 
Teoksen tiedot: 
  • Teos: Morsian 1983
  • Taiteilija: Heikki Konttinen (1910-1988)
  • Materiaali: Pronssi
  • Mitat: 230 x 180 x 140 cm