Julkisia veistoksia EMMAn kokoelmasta

Kuvataiteilija Pekka Jylhän (s.1955) Siipirikko on Espoon viimeisin julkinen taideteos. Kaitaan koulun ja lukion edustalla olevassa Tammipuistossa sijaitseva veistos julkistettiin 30.9.2010.

Talvisena iltapäivänä 17.11.1980 juhlallinen joukko seisoi Tapiolan keskusaltaan kupeella taiteilija Antonio da Cudanin (s. 1940, vuoteen 1975 asti Obletter) veistoksen, Luominen avaruudessa, paljastustilaisuudessa. Edustettuina olivat mm. hankkeen alulle panneet tapiolalaiset yritykset (Tapiola 72 ry), Espoon kaupunki, Asuntosäätiö ja lukuisa joukko innokkaita kaupunkilaisia. Tapiola 72 yhdistyksen puheenjohtaja Veikko Santala luovutti veistoksen ja paljastuspuheen piti Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Erik Olander. Lopuksi veistoksen päältä vedettiin Marimekon lahjoittama Jokapoika-kangas.
 

Konstruktivistinen taide rakentuu väreille ja muodoille. Futurasta on turha etsiä luonnon aiheita. Olen yrittänyt luoda sellaisen ympäristön nykymaailmalle, joka sille parhaiten sopii. Se on ajan sävel."

Kuvassa Heikki Konttinen Morsiamen paljastustilaisuudessa lokakuussa 1985. Morsian jäi Konttisen viimeiseksi julkiseksi työksi.

Espoon Puolarmetsän sairaalan pihamaalla katsojaa tervehtii viisimetrinen Aurinkotuuli,  pronssiveistos, jossa on kaksi vastakkaista suurta purjetta ja niiden keskellä pyöreässä aukossa kolme lokkia. Kuvanveistäjä Heikki Nieminen kertoo purjeidean tulleen hänelle Espoon rannikolla kauan sitten purjehtineista viikingeistä, ”mutta erityisesti elämän myötä- ja vastatuulista. Onhan veistoksessa kaksi purjetta vastakkain. Lokit lentävät katsojan jalansijoista riippuen joko aurinkoon tai auringosta.”

Suomen kesää kuvaava Lippumeri-teos toteutettiin Leppävaaraan Alberganesplanadin pohjoispäähän vuonna 2003. Teoshankkeesta vastasivat Espoon kaupungin tekninen keskus, Espoon kulttuuritoimen keskus ja Espoon taidemuseo, joka vuonna 2005 sai nimen EMMA - Espoon modernin taiteen museo.

Pekka Kauhasen veistosta Taidepoliisi (2006) ei voi olla ohittamatta, kun saapuu taidemuseo EMMAan. Se seisoo keskellä liikenteenjakajaa ja viittoo museon suuntaan. Teos tilattiin kuvanveistäjältä tiettyyn paikkaan, uuteen kiertoliittymään. Se julkistettiin uuden museon avajaisten kynnyksellä 4.10.2006. Haastattelin Pekka Kauhasta 18.5.2011 ja hän kertoi, mistä idea veistokseen syntyi.

EMMAn, Espoon modernin taiteen museon kokoelmiin kuuluu walesilaisen kuvanveistäjän David Nashin puuveistos Ladder (Tikapuut), joka sijaitsee Karhusaaren uimarannalla. David Nash (s. 1945 ) tunnetaan suurista, dramaattisista puuveistoksistaan. Ei ole sattumaa, että Nashin teoksen sijaintipaikaksi valikoitui Suomenlahden metsäinen ranta-alue. Nash vieraili 1980-luvun lopulla Suomessa, jolloin hän osallistui walesilaisten taiteilijoiden ryhmänäyttelyyn Galleria Otsossa, Espoon kaupungin taidegalleriassa.

Laajalahtelaiset pystyttivät vuonna 1976 yhteistoimin tämän Raivaajat patsaan kiitokseksi ja muistoksi niille miehille ja naisille, jotka toisen suursodan jälkeen raivasivat ja rakensivat tämän kylän asuttavaksi tuleville sukupolville.

”Valoprisma toimii vihdoinkin!!! Työ on ollut hyvin haastava ja vaikea. Teoksen vitriinien osien sahaaminen ja liimaaminen sekä teoksen kokoaminen on ollut lähes mahdoton tehtävä. Kokoamiseen tarvittiin hyvät suunnitelmat ja monimutkaiset telineet. Lopulta työ kuitenkin onnistui. Tulos näyttää myös hyvältä – valoa on nyt runsaasti.”